Category: Lehtikirjoituksia

  • Vehreä ja toimiva – Hyvinkään keskustan uusi masterplan

    Vehreä ja toimiva – Hyvinkään keskustan uusi masterplan

    Keskusta-alueen yleissuunnitelma on ollut idea-asteella jo aika pitkään. Toivoisinkin, että samalla kun kehittämistyötä viedään eteenpäin, ei uhrata kaupunkimme vehreyttä – vaan panostetaan siihen. Hyvinkäällä olisi mahdollista istuttaa lisää puita puistoihin, viheralueille, pihoihin, liikenneympyröihin ja katualueille. Myös tonteille, mikäli omistajat itse sitä toivovat. Ihan päinvastaisia suunnitelmia on kuitenkin pöydällä. Esimerkiksi mahdollinen katuyhteyden rakentaminen rautatien suuntaisesti aseman…

  • Tuvan täydeltä elektroniikkaa

    Tuvan täydeltä elektroniikkaa

    Käsi sydämellä, montako edellistä kännykkää sinulla viruu jossain kotona ”jemmassa”? Elektroniikan kierrätystä ei edistä se tosiseikka, että vanhat puhelimet makaavat lipaston laatikoissa – sen sijaan, että ne vietäisiin esimerkiksi operaattoreille tai myymälöihin kierrätyspisteisiin. Mikseivät liikkeet esimerkiksi pyydä ostohetkellä asiakkaitaan tuomaan edellistä puhelintaan heille kierrätettäväksi? Puhelinten lisäksi ihmisillä kertyy helposti kannettavia tietokoneita, tabletteja tai televisioita varastoon,…

  • Vegeyrittäjät, olette sankareitani!

    Vegeyrittäjät, olette sankareitani!

    Rakastan kotimaisia ruokainnovaatioita ja uusia tuotteita. Järvikalatuotteet tai kauravalmisteet ovat melko edullisia, mutta myös ennen kaikkea kotimaisia. Oli aika, jolloin vegaanista kahvimaitoa piti tilata Ruotsista, nyt useampikin kotimainen meijeri tuottaa priimalaatuista kasviperäistä vaihtoehtoa. Kuluttajalähtöinen muutos tarkoittaa uutta kysyntää toisaalla, mutta myös kysynnän hiipumista toisaalla. Kasviperäisyyden lisäksi pinnalla on myös eettisempi lihatuotanto. Milloin joku tekee ison…

  • Varo, sinuakin huijataan – usko tai älä

    Varo, sinuakin huijataan – usko tai älä

    Useimmat meistä osaavat varoa tarjousta, joka on liian hyvä ollakseen totta. Silti Suomalainen on usein vähän liiankin luottavainen. Hyvä piirre, eli kyky uskoa ihmisten vilpittömään hyvään tarkoitukseen on mitä kaunein ja vaalimisen arvoinen asia elämässä. Mutta taloudessa siitä voi joutua maksamaan kovaa hintaa. Ymmärrän nyt paljon paremmin esimerkiksi niitä vuokranantajia, jotka tahtovat tarkistaa luottotiedot ennen…

  • Millainen on reilu sotetyönantaja?

    Millainen on reilu sotetyönantaja?

    Ensiksi ymmärryksen sana: Sotealojen vetovoima on heikkoa kaikkialla ja työntekijöitä on vaikea rekrytoida myös muualle kuin Keusoteen. Mutta onko Keusote tehnyt tarpeeksi pitääkseen ammattitaitoiset hoitajat ja muut palveluksessaan? Ajattelen, että reilu työnantaja on joustava ja kehittävä – sekä työtehtävät ovat mielekkäitä ja niihin on saatavilla riittävästi aikaa ja oikeat työvälineet. Tämän pitäisi itsestään selvästi päteä…

  • Miten ammatillisessa koulutuksessa nyt sujuu, Hyria?

    Miten ammatillisessa koulutuksessa nyt sujuu, Hyria?

    Olen julkisuudessa nähnyt valitettavan vähän puhetta ammatillisten oppilaitosten arjesta. Ovatko poikkeusjärjestelyt onnistuneet, ja kuinka paljon opiskelijoita teiltä on mm. lopettanut ilman tutkintoa? Onko meillä mitään tietoa, ovatko he pudonneet järjestelmän ulkopuolelle kokonaan? Valtakunnallisesti poikien tulokset esimerkiksi lukutaitotesteissä ovat olleet heikkenemään päin, ovatko nuoret miehetkin pysyneet poikkeusajan opinnoissa mukana? Nyt olisi vielä yhdestoista hetki tehdä korjausliikkeitä…

  • Enemmän parkkipaikkoja vai vähemmän autoja?

    Enemmän parkkipaikkoja vai vähemmän autoja?

    Julkaistu Aamupostissa 25.1.2021 Kaupunkitilassa autoilun iso ongelma on ylenmääräinen tilankäyttö. Ammattikäyttöä kuten takseja lukuun ottamatta, tavallinen henkilöauto on suurimman osan elämästään parkissa. Hangonsillan alueen suunnittelussa on varmaan oltu melko optimistisia, ja ilmeisesti asukkaaksi on lopulta valikoitunut enemmän kahden auton talouksia kuin junamatkustajia. Ihan kaikilla vanhoillakaan alueilla ja taloyhtiöissä ei ole yhtään sen enempää autopaikkoja, ei…

  • Tänä jouluna paikallista

    Tänä jouluna paikallista

    Koronavuosi on ollut haastava meille kaikille, eikä kaikilla aloilla ole näköpiirissä parempaa vieläkään. Monet pienistä ja suurista yrityksistä ovat olleet uuden äärellä – moni on silti puskenut eteenpäin epävarmoista ajoista huolimatta. Suomalaisen työn liitto on laskenut, että jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla enemmän kotimaista kuukaudessa – toisimme 10 000 työpaikkaa vuodessa Suomeen. Esitän nyt yrittäjien…

  • Vastaus: Vihreät ei kannusta toimimaan poliisia vastaan.

    Vastaus: Vihreät ei kannusta toimimaan poliisia vastaan.

    Toisin kuin tekstiviestillä nimimerkki ”Anarkiaa pukkaa” (AP 9.10.20) väittää, vihreät ei ”tue ministeri Ohisalon johdolla anarkisteja toimimaan poliisia vastaan”. Mitä Elokapina-liikkeeseen tulee, se on ilmoittanut olevansa ulkoparlamentaarinen ympäristöliike, jonka tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa – ei demokraattisen järjestelmän kaatamisessa. Vihreät sen sijaan on parlamentaarinen ja yhteiskuntaan sitoutunut poliittinen toimija, jonka tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kuten ehkä…

  • Kauniimpaa kaupunkiympäristöä.

    On kuulunut vähätteleviä kommentteja siitä, että vanhankirkonsiltaa ollaan suunnittelemassa ”hienoksi”, tai ”päättäjien monumentiksi”. Haluaisitteko te siis enemmin asua rumassa kaupungissa?   Kaupunkikuvaa rakennettaessa minusta ehdottomasti kuuluu toteuttaa hienoa, kaunista ja arkkitehtonisesti korkealaatuista uutta kaupunkia. Mikäli uusi silta, koulu, kaupungintalo tai vaikka uimahalli rakennetaan julkisilla varoilla, sen täytyy tietenkin olla upea. Kestävä kaupunkisuunnittelu tähtää pitkäikäisyyteen, eikä samalle…