Politiikka

Nykyiset luottamustehtävät:
– Kaudella 2021-2025 olen Koy Hyvinkään Villatehtaan hallituksen jäsen.
– Hyvinkään vihreiden puheenjohtaja.
– Opiskelijakunta Helgan (Haaga-Helia) edustajiston jäsen 2025

Minun visioni tulevaisuuden Hyvinkäästä näyttää hyvinvoivalta, luonnonläheiseltä ja vireältä kaupungilta, jossa asutaan, eletään ja rakastetaan. Kaupungin tulee kehittyä ja kasvaa vastaamaan uutta kysyntää, monipuolista yrityselämää ja räiskyvää kulttuuria.

Vaalimenestys:
Ensimmäisen kerran olin ehdolla kuntavaaleissa 2012, silloin tuloksena oli 19 ääntä. Tämän jälkeen olen ollut mukana vuoden 2017 kuntavaaleissa (ääniä 81). Sekä 2021 (30 ääntä).

Osallistuin myös ensimmäisiin aluevaaleihin vuonna 2022 Keski-Uudellamaalla (61 ääntä).

Olen ollut ehdolla myös HOK-Elannon edustajistovaaleissa, vuonna 2016 (117 ääntä), vuonna 2020 (66 ääntä) ja vuonna 2024 (55 ääntä).

Vihreissä: 
Muistan pysähtyneeni vihreiden vaalijulisteen eteen jo lapsena kadulla. Jokin siinä, että pidetään maapallo elinkelpoisena ja kunnossa myös seuraaville sukupolville oli sellainen ajatus, että se resonoi vahvasti minussa jo lapsena.

Minulle vihreys on myös vapautta, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Olen mukana politiikassa puolustaakseni näitä arvoja ja tuodakseni näitä näkökulmia mukaan päätöksentekoon.  

Poliittinen koti on jokseenkin aina tuntunut olevan vihreissä, mutta varsinainen puolueeseen liittymiseni tapahtui eduskuntavaalien 2011 eli ns. jytkyn jälkeen. Paikallisyhdistyksen puheenjohtajuuden lisäksi olen ollut hoitamassa paikallista ja piirin markkinointimateriaalia – ollut ehdolla puoluevaltuuskuntaan, HOK-Elannon edustajistoon ja Hyvinkään kaupunginvaltuustoon. 2016 jälkeen halusin keskittyä muihin haasteisiin, ja jättäydyin jokseenkin taka-alalle muutaman vuoden intensiivivaiheen jälkeen, ja se teki kaikkiaan ihan hyvää. Olen sittemmin palannut aktiivirooliin paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi, tavoitteenamme tehdä HyVin kaikkien aikojen suurin vaalikampanja kuntavaaleissa 2025.  

Ota yhteyttä jos kiinnostaa toimia osana kampanjaani – tai lähteä itse ehdolle! Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!