Aluevaalit 2025

Uudenmaan Vihreät on nimennyt minut ensi kevään aluevaaleihin ehdokkaaksi, Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella*.

Olen päättänyt asettua ehdolle aluevaaleissa 2025. Olin mukana jo edellisellä kerralla, ja vaikka paikkoja luottamustehtävissä ei auennut – olen kiinnostunut tuomaan keskusteluun oman panokseni laadukkaista ja yhdenvertaisista palveluista. Olen sitoutunut tekemään päätöksiä perustuen tutkittuun tietoon, kuulemaan ihmisiä ja tekemään päätökset suurella sydämellä.

* Keski-Uudenmaan hva kattaa siis Hyvinkään lisäksi, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan, Järvenpään ja Pornaisten kunnat ja vastaa em. Kuntien sosiaali- terveys ja pelastuspalveluista. Ainakin vielä näissä vaaleissa jako on tämänkaltainen, vaikka hyvinvointialueiden määrä melko varmasti tulee jossain vaiheessa laskemaan, sen spekulointi on nyt turhaa. Näiden kuntien asukkaat äänestävät 69 aluevaltuutettua, joiden tehtävänä on päättää alueen palveluista ja niiden järjestämisestä. Vaalipäivä on 13.4.2025.

Alueiden tulevaisuus ja demokratia:

Keski-Uusimaa ei voi päättää alueiden lukumäärästä tai niiden yhdistämisestä. Voi kuitenkin olla, että tällainenkin vaihtoehto tulevaisuudessa esitetään. Silloin minusta voidaan vakavasti harkita, voisiko Keski-Uusimaa toimia paremmin, esimerkiksi yhdessä Vantaa-Keravan kanssa. Alueita on Suomessa selvästi liikaa, mutta en ole ihan vakuuttunut onko juuri meidän alueemme se, jonka pitäisi yhdistyä ensimmäisten joukossa. Sellainenkin vaihtoehto mielestäni on, jos sillä voidaan turvata rahoitus palveluihin. Nykymuotoisena Keski-Uudenmaan päättäjät ovat melko vähästä vastuussa – suurinta osaa toiminnasta päättää ja pyörittää hallituksen ohella viranhaltijoiden rälssi. Äänestäjän mahdollisuus vaikuttaa, näyttää olevan hieman hukassa tällä hetkellä.

Yhdenvertaisuus:

Takaamme asukkaille tarpeelliset palvelut. Lähipalveluita, joita tukee etävastaanotto ja liikkuvat yksiköt. Varmistetaan, että henkilöstöllä on aikaa ja koulutusta kohdata ihmiset eri elämäntilanteissa, huomioiden taustat ja esimerkiksi kielen. Varmistetaan, että ihminen ymmärretään ja tulee kuulluksi tarvittaessa Suomen kielen lisäksi mm. viittomakielellä.

Tarvitaan aikaa ja ymmärrystä kohdata ihmisiä vaikeiden sairauksien, perheen sosiaalisten ongelmien, tai omien riippuvuuksien kanssa. Tarjotaan sosiaali- ja mielenterveyspalveluja matalalla kynnyksellä, yhden luukun periaatteella. Kohdataan ihmiset, potilaat ja omaiset lämmöllä ja avoimesti.

Pyritään kaikessa toiminnassa olemaan reilu ja tasa-arvoinen työnantaja. Kuullaan oikeasti henkilöstön kantoja ja ohjataan työskentelyä ja prosesseja paremmiksi yhteistyössä. Ollaan hyvä työyhteisö jossa erilaisuus on rikkautta.

Tehdään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma koko toimintaan. Suunnitelmassa tulee ottaa kantaa, kuinka henkilökuntaa voidaan kouluttaa paremmin kohtaamaan ja tukemaan esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä eri palveluissa – sekä pohtimaan laajasti palvelujen yhdenvertaisuutta, mm. seksuaali- ja kielivähemmistöjen osalta.

Tärkeä tavoite on, että kukaan ei jättäisi hakeutumatta tarpeelliseen hoitoon epäasiallisen kohtelun pelossa.

Hyvinvointi:

Miten pidetään Keski-Uudenmaan asukkaat elinvoimaisina ja turvassa? Mitä palveluita, seulontoja ja toimintaa tarjotaan laajasti?

Meidän viestimme valtiovarainministeriölle on: Riittävä rahoitus on turvattava säästöpaineista huolimatta – meillä on oltava valmius hoitaa ja huolehtia kaikista alueemme asukkaista. Tehdään niin paljon kuin tehtävissä on jotta rahaa ja aikaa riittää olennaiseen. Voimme tarkastella kriittisesti tehtäviä ja niiden järjestelyjä, seiniä ja ohjeistuksia – kuullaan työtä tekevien ajatuksia ja hiotaan yhdessä arkea paremmaksi.

Hyvinvointia kannattaa ajatella laajana kokonaisuutena, jonka jokainen osa-alue tarvitsee huoltoa ja huomiota. Tarvitaan sosiaalisia ympyröitä, pullakahveja, kävelyretkiä tuttavien kanssa. Tarvitaan mielelle tekemistä, uutta opittavaa ja kulttuurielämyksiä virkistykseksi. Tarvitaan mahdollisuuksia liikkua itsenäisesti ja ohjatusti – kaikkea tätä tulee rakentaa yhteistyössä kolmannen sektorin, kuntien ja yhteisöjen kanssa. Tähän päälle rakentuu kerros, jossa sairauksia ja esimerkiksi tapaturmia hoidetaan ja ennaltaehkäistään.

Ekologisuus:

Panostetaan hyvinvointialueen hankinnoissa ekologisiin ja vastuullisiin ostoksiin. Hankitaan laadukasta, kestävää ja kotimaista. Tehdään resurssiviisas arki kaikissa toimipaikoissamme. Kierrätetään, säästetään energiaa ja kuljetaan ja kuljetetaan vastuullisesti.

Huomioidaan etäisyydet ja palvelupisteet siten, että palvelut olisivat saavutettavissa mahdollisimman hyvin myös joukkoliikenteellä. Tuodaan omien kiinteistöjen yhteyteen riittävä latausinfra asiakkaiden kuin työntekijöidenkin tarpeisiin. Tuetaan ja mahdollistetaan mm. työmatkapyöräily, joka ylläpitää vireyden lisäksi planeettaamme. Lisätään mahdollisuuksien mukaan aurinkopaneelit katolle kaikkiin kiinteistöihimme