Lähtökohtaisesti kaikki ovat sitä mieltä, että koulutuksesta ei pitäisi leikata. Sitten jos kuitenkin päädytään leikkaamaan, niin jostain syystä se tehdään ammatillisesta koulutuksesta. Näillä kouluilla on jo nyt vaikeuksia toteuttaa ja tuottaa työelämään ja yrityksille sen tarvitsemaa osaavaa työvoimaa. Opetuksessa on jo turvauduttu monenlaisiin vippaskonsteihin, kuten vähentämällä opettajan työaikaa ja tukeutumaan työssäoppimisjaksoihin. Viimeisimpänä on vielä ehdotettu ammatillisten tutkintojen leikkaamista vuodella. En kuitenkaan ole havainnut tästä oltavan kovin huolissaan. Miksi.
Yhteiskunnallisiksi, isoiksi keskustelunaiheiksi nousevat (ihan syystäkin) yliopistojen rahoitus tai esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset. Nyt kun hallitus päätyi esittämään toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden rajaamista 18 ikävuoteen. Alkoi keskustelu siitä, kerätäänkö abeilta läppärit pois. Isoksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi ei kuitenkaan yleensä kelpaa ammatillisen koulutuksen rahoitus tai laatu, eikä edes korkeakoulujen toimintaedellytykset.
Vaikuttaakin siltä, että kerta toisensa jälkeen leikkauksia valmisteleva virkakunta ja kärkipoliitikot tarttuvat helposti juuri ammatilliseen koulutukseen, ollen itse valtaosin korkeakoulutettua väkeä. Kulkeeko siis ns. ”oikea väylä” vain lukion kautta yliopistoon?
Lisäksi lakkautettava aikuiskoulutustuki on ollut väylä vaihtaa alaa myöhemmin työelämässä, näistä alanvaihtajista on muuten suuntautunut merkittävä osa terveydenhoitoalalle, jossa tekijöistä on pulaa. Tästäkin ollaan ilmeisesti valmiita luopumaan.
Suomi on osaamisen kanssa pian pulassa. Meillä on edessä monimutkainen maailma, joka kaipaa aivan uudenlaisia osaajia – tilanteessa, jossa ikäluokkamme pienenevät vauhdilla. Suomi voi olla tulevaisuudessakin koulutuksen kärkimaa, mutta se edellyttää, että myös ammatillinen koulutus pidetään laadukkaana.
Niko Kostia
Kirjoittaja on hyvinkääläinen vihreä politiikantekijä ja yrittäjä
Kolumni on julkaistu Aamuposti -lehdessä 8.5.2024
Leave a Reply