Lähipiirissäni on ollut uuden asunnon ostamisesta kiinnostuneita, joiden kanssa olen päässyt vaihtamaan ajatuksia asumisesta.
Taannoin lukaisin lehdestä hiuksia nostattavan pikkujutun, joka meni varmaan monelta ohi: Helsingin Kalasatamaan rakennetaan taloa, jonka osan asunnoista makuuhuoneissa ei ole ikkunoita ulos. Kyseiseen taloon on siis tulossa kaksioita, joiden makuuhuoneista on “valoaukko” seinän yläreunassa – joten hieman päivänvaloa makuuhuoneeseenkin tihkuu, olohuoneen läpi nimittäin. Rakennuttajan mukaan ikkunaton makuuhuone on “täysin laillinen”. Asia selvä.
Helsingin asuntomarkkinat ovat sen verran ylikuumenneet, että tämäkin ikkunaton komero menee kuin kuumille kiville, siitä ei ole epäilystäkään. Olen kuitenkin hieman huolissani siitä, että taso löystyy myös täällä kohtuullisemman hintatason kaupungeissa, kuten Hyvinkäällä.
Hivuttamalla on viety asumisen tasoa alaspäin, huonontamalla ja poistamalla asioita uudiskohteista on saavutettu nykyinen taso. Vaatehuoneet on jätetty asunnoista pois, koska onhan vaatekaapit ja kellarikomero. Kellarikomerot on jätetty pois, koska eivät kaikki asukkaat niitä tarvitse – ja nyt asunnoissa on jäljellä ehkä eteiskaappi, toisissa pelkkä naulakko. Vähän kärjistäen esimerkkinä.
Joissain kohteissa, kuten niissä kuuluisissa Martinlaakson miniasunnoissa korostetaan uusia yhteisötiloja, eli pesutupaa ja yhteiskeittiötä. Suomalainen asumisen kulttuuri ei perinteisesti kuitenkaan tunne taloyhtiön yhteisiä tapas iltoja, mutta sitäkin enemmän naapuririitoja ja kyräilyä. Kulttuuri voi toki muuttua, mutta ainakin toistaiseksi arvelen suurimmalle osalle sen oman huoneiston olevan se kaikkein tärkein. Muiden tilojen käytössä joutuu aina kompromisseihin, se lienee huono kauppa jos jokaisen oma asunto pienenee ja taso laskee yhteistilojen verukkeella.
Tietenkin näitä kaikkia vielä joistain asunnoista löytyy, mutta riisuminen koskee erityisesti yksiöitä ja kaksioita. Niille on toisaalta eniten kysyntää, niistä myös halutaan höylätä hintaa pois. Voisikin jossain mielessä todeta luokkayhteiskunnan palanneen, jossa varakkaat saavat omien mittojen ja värien mukaan kustomoituja taloja ja huoneistoja – ja joissa köyhille tehdään simppeleitä hellahuoneita joissa juuri mahtuu kääntymään. Ostaahan näitä pieniä komeroita ei mediaanipalkkaa tai sitä pienempää nauttiva ei itse taida saada, ainakaan pääkaupunkiseudulta. Mutta yksityiset vuokranantajat keräävät sadon, sekä rakennusliikkeet tietenkin. Mainittu Kalasataman kaksio vaihtaa omistajaa n. 400 000 euron hintaluokassa.
Sinänsä siinä ei ole mitään väärää: niin kauan kun ostajia löytyy, hinta lienee kohdallaan. Kohtuullinenhan se tosin ei enää aikoihin ole ollut.
Nykyinen trendi suunnitella asuntoja halvalla on kamalaa katsottavaa. Olen nimittäin käväissytkin muutamissa uusissa kohteissa näytöllä: Toinen toistaan kamalammissa asunnoissa. Asunnot ovat geneerisiä, mutta yllättäen tosi rumia. Kalusteet ovat kolhoja. Halvimpia peruskodinkoneita, edullisimpia pintamateriaaleja ja vähän sinne päin asennettuna.
Kaksioiden makuuhuone ei ole jostain syystä enää huone, vaan seinän riekale jossain nurkassa ilman ovea. Ikkunoita ulos on yksi, koska asunnot ovat nykyään kapeita tuubeja rivissä samalla ulkoseinällä. Helenenkadulle markkinoitiin uudiskohdetta, jossa tiskiallas alkaa reilun parinkymmenen sentin päässä ulko-ovelta. Sanokaa minua vanhanaikaiseksi, mutta minusta postien ei kuulu tipahtaa luukusta suoraan lieden edustalle.
Uusissa rivitaloissa piha tarkoittaa yhtä askelmaa ja sen jälkeen alkaa mutainen rinne, joka viettää ojaan. Eräässä uudessa Hyvinkääläisessä rivitaloyhtiössä kalliimmat kolmiot saavat pihansa avautumaan puistoon, yksiöiden piha antaa roskiskatoksen ja parkkipaikalle. Kerrostaloissa parveke on kummallinen koppi, yksiöissä lähinnä ranskalainen, eli pelkkä kaide seinässä. Ainakin sen jälkeen, kun parveke ymmärrettiin vaatia lasitetuksi. Ranskalainen parveke onkin siis ”kätevä” tapa kiertää lasitusvaatimus pienissä asunnoissa.
Niin kauan kuin nämä asunnot menevät kaupaksi, niitä myös tehdään. Mutta näiden ratkaisujen kanssa joudumme asumaan vielä pitkään. En pidä siitä, miten uudet taloyhtiöt suunnitellaan parantelemalla suurempia asuntoja pienten kustannuksella.
Itse olen todella iloinen kodistani 60-luvulta, jossa keittiön ruoanlaittokäryt eivät kantaudu suoraan viereiselle sängylle. Lumiset kengät jäävät erilliseen eteiseen ja takapihalla mahtuu puuhastelemaankin. Kiinnostaisi todella kuulla, mitä mieltä miniasuntoihin hurahtaneet nyt ovat, kun ovat koronan vuoksi joutuneet istumaan siellä komerossaan aamusta iltaan.
Pyydän, tehdään meille parempaa kaupunkia, joohan?
Postauksen valokuva: Art Lasovsky on Unsplash
Leave a Reply