Miten yrityksiä tuetaan kuntapolitiikalla?

Kaupungin tärkeimpiä tehtäviä on suunnitella ja toteuttaa oman alueensa maankäyttöä. Meillä täytyy olla aina valmiina soveltuvia yritystontteja ja toimitiloja, joihin nopellakin aikataululla pääsee. Erityishankkeet ovat tietenkin aina suunnittelukysymyksiä – ja siihen meidän tulisi panostaa lisää. Kaupunkisuunnittelun lisäresurssit edistävät ja nopeuttavat kehitystä – se tarkoittaa sitä, että kaikille kaavahankkeille löytyy suunnittelija, eikä esimerkiksi yrityksen tarvitse jonottaa määräänsä enempää päästäkseen rakentamaan. Samalla lisähenkilöstö pystyy edistämään keskustan kehitystä, ja varmistamaan riittävän asuntotuotannon kaavoittamalla uusia asuinalueita ja tarkastelemalla vanhoja kaavoja täydennysrakentamismielessä.

Voimme kaupunkina ainakin tarjota puitteet erilaisille tapahtumille ja keskustelu- sekä verkostointitilaisuuksille. Esimerkiksi kauppakamarin ja yrittäjäjärjestöjen yhteinen elinkeinofoorumi, jossa eri alojen yritykset pääsisivät ääneen ja etsimään ratkaisuja mahdollisiin ongelmiinsa. Sen lisäksi esimerkiksi oppilaitosten, te-toimiston ja elinkeinoelämän yhteinen rekrytilaisuus, jossa olisi mahdollista esitellä toimintaa kaikille kaupunkilaisille ja löytää vaikkapa kesätyöntekijät yhdellä kertaa.

Myös yrittäjien kesken olisi hyvä verkostoitua laajemmin, jotta yhteistyö tulevaisuudessa onnistuisi sujuvammin. En tunne kaupungin yritysvoimalan toimintaa sen laajemmin, mutta neuvontapalveluja ja sparraamista varmasti tarvitaan, erityisesti aloittelevien yritysten kanssa – joten tärkeää on, että myös tämänkaltaisia palveluita resursoidaan kunnassa riittävästi.

Yrittäjyyskasvatus kuuluu peruskoulun oppimäärään ja Hyvinkääläiset koululaiset pääsevätkin päiväksi yrityskylään harjoittelemaan toimintaa melko konkreettisella, mutta leikkisällä tasolla. Pidetään korkeatasoinen yrittäjyyskasvatus mukana kouluissamme, sekä tuetaan oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä.

Näitä asioita voimme edistää valtuustossa ja lautakunnissa. Sen sijaan esimerkiksi sähkö- tai yhteisöverosta me emme Hyvinkäällä pääse päättämään, joten niistä melskaaminen kuntavaalien yhteydessä on silkkaa huomionhakuisuutta.

valokuva: Photo by Mike Petrucci on Unsplash


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *