Kuntavaalit 2021
Kuntavaalit vielä kerran.
Aivan ensiksi haluan kiittää kaikkia äänestäjiä. Niitä, jotka luottivat minuun – ja niitä, jotka luottivat vihreisiin. Tuloksemme oli valtakunnallista tulosta parempi, mutta emme onnistuneet kasvamaan. Ryhmissämme käydyissä keskusteluissa on arveltu mm. Sonninmäen olleen sellainen kysymys, joka siivitti meitä eteenpäin, ainakin…
Kuntavaaliaika!
Sunnuntaina 13.6. on vielä mahdollista äänestää kuntavaaleissa omaa suosikkiasi kunnanvaltuustoihin. Olen vaalien alla kirjoittanut mm kaupunkisuunnittelusta, sateenkaarikaupungista, hyvinvoinnista ja kulttuurin kunnianpalautuksesta. Tutustu täällä! Mikäli haluat vielä ennen äänestyspäätöstä tietää jotain minusta, voit lähettää minulle viestiä Twitterissä, Instagramissa tai Facebookissa. Sähköpostiosoitteeni…
Millaisessa kaupungissa sinä haluat asua?
Yksi syy sille, miksi olen ehdolla kuntavaaleissa, on kaupunkikehitys. Hahmottelin some-esittelyä varten itsestäni pari lausetta, nämä irtosivat: ”Olen kiinnostunut kaupungeista, liikenteestä ja arkkitehtuurista. Monet arjen kysymykset ovat sellaisia mihin voi hyvällä kuntapolitiikalla vaikuttaa. Siksi haluan olla mukana luomassa toimivaa ja…
Lähiluonnon puolella
Esteetön pääsy puhtaiden luontoelämysten äärelle on meille Suomalaisina harvinainen etuoikeus. Maailmassa on paljon kaupunkiseutuja, joissa tarvitaan pitkäkin automatka, jotta pääsee patikoimaan, uimaan, hiihtämään tai marjastamaan. Meillä Hyvinkäällä luonto alkaa lähes kaikkien etuovelta. Helppo pääsy luontoon lisää ulkoilukertoja ja siten myös…
Kulttuurille. Nyt.
Kunnassa joudutaan aika ajoin tarkastelemaan palveluita. Asukkaiden ja ainakin nykyvaltuutettujen enemmistö on ollut nuiva veronkorotuksille, esimerkiksi Kokoomus on väläytellyt veronkorotuksen peruuttamista ensi valtuustokaudella – joka veisi meidät taas usean miljoonan euron takapakkia mitä tulee palvelujen rahoitukseen. Ei voi kuitenkaan olla…
Miten muuttaa liikennettä?
Pyörätiet saavat yleisesti kiitosta Hyvinkäällä – parannettavaa tietysti aina löytyy. Mainitaan esimerkiksi Kytäjän pyörätie, joka on ollut aika pitkään tavoiteasteella. Kytäjä on siitäkin kiintoisa kohde, että sinne on pikkuhiljaa myös rakentunut matkailun palveluita – mutta myös meidän upeat luontokohteemme ovat…
Ilmastotekoja Hyvinkäällä
Koska yleensä vaaditaan konkreettisia ehdotuksia, eikä pelkkää julistamista (mikä on tietenkin ihan oikein), olen pohtinut vaihtoehtoja Hyvinkääläisiksi ilmastoteoiksi ensi kaudelle. Tässä ilmoille muutamia ajatuksia: Lisätään joukkoliikenteen rahoitusta. Kaupungin sisäisestä joukkoliikenteestä tulee houkuttelevampaa, kun vuorovälit ja reitit ovat kattavia. Yksin lipputulot…
Mistä kunnissa oikeastaan päätetään?
Ehkä äänestät ensimmäistä kertaa kuntavaaleissa? Kunta, minun tapauksessani Hyvinkää, on kotikunta, jossa asun ja olen kirjoilla. Siksi olen vaalikelpoinen, eli saan äänestää ja asettua täällä ehdolle. Kaikille äänioikeutetuille lähetetään kotiin kirje, jossa kerrotaan äänioikeudestasi. Siinä kirjeessä mainitaan myös äänestyspaikka, jossa…
Kolme ideaa kauppatorin piristykseksi
Kauppatorin siirrosta on keskusteltu aika ajoin, ja myös vaalikonekysymyksenä aiheeseen saa taas ottaa kantaa. Ehdotettu uusi sijainti olisi Willantori, eli vanhan ja uuden kauppakeskusosan välinen kuilu, joka johtaa Torikadulta kirjastonaukiolle. En itse kannata siirtoa, eivätkä ilmeisesti kauppiaatkaan (Aamuposti 27.9.2017). Minusta…
Hyvinvointia Hyvinkääläisille
Puhuimme Hyvinkään vihreiden podcastissa (Kuuntele: Spotifyssa / Youtubessa) toimintakykyvelasta, jakso sai minut ajattelemaan hieman hyvinvointiamme. Jaksossa esitän kaksi konkreettista ehdotusta, joilla voisimme mahdollistaa vireän ja monipuolisen arjen yhä useammalle. Ensinnäkin voisiko palvelulinjoja lisätä tai säätää siten, että sen avulla pääsisi…