Se pieni ero kuntayhtymän ja hyvinvointialueen välillä

Moni miettii vieläkin, miksi koko alueita edes laitetaan pystyyn, tai mistä koko hommassa edes on kyse.

Nykytilanteessa jokainen kunta vastaa itse terveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden järjestämisestä – se on voinut palkata henkilökunnan ja rakentaa terveyskeskukset itse, mahdollisesti ostaa palveluita yksityisiltä – tai järjestää ne yhdessä jonkin toisen, eli yleensä naapurikuntien kanssa.

Jatkossa kukin hyvinvointialue vastaa palveluiden tuottamisesta ja tarjoamisesta, sekä voi myös ostaa yksityisiltä toimijoilta. Alueita on paljon vähemmän kuin kuntia, eli palveluja järjestäviä tahoja tulee olemaan vähemmän kuin nyt. Kustannussäästöjä voi tällä mallilla syntyä esimerkiksi hankinnoista tai hallinnosta. Sen sijaan, että kuusi keusotekuntaa järjestäisi henkilöstöhallintoa, palkanmaksua ja potilaskuljetuksia, keusote on jo nyt yhdistänyt nämä toiminnot ja tuottaa niitä koko alueelle. Tämänkaltainen muutos ja yhdistyminen on luvassa kaikkialla Suomessa – ja me Keusotessa olemme tässä jo todella pitkällä etumatkalla.

Muutoksessa olennaista on kaksi asiaa: 1) Kunnat eivät jatkossa maksa näitä palveluja, vaan rahoitus tulee suoraan valtiolta. 2) Hyvinvointialue on demokraattisempi, koska sinne valitaan suorilla vaaleilla edustajat, jotka muodostavat myös mahdolliset lautakunnat. Lautakuntia ei ole nykyisessä keusotessa, koska se on kuntayhtymä. Kuntalaisilla on jatkossa suorempi mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa, koska se valitsee itse haluamansa päättäjät, joilla on vastuu perehtyä ja tehdä tarvittavat päätökset.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *