Tuvan täydeltä elektroniikkaa

Käsi sydämellä, montako edellistä kännykkää sinulla viruu jossain kotona ”jemmassa”?

Elektroniikan kierrätystä ei edistä se tosiseikka, että vanhat puhelimet makaavat lipaston laatikoissa – sen sijaan, että ne vietäisiin esimerkiksi operaattoreille tai myymälöihin kierrätyspisteisiin. Mikseivät liikkeet esimerkiksi pyydä ostohetkellä asiakkaitaan tuomaan edellistä puhelintaan heille kierrätettäväksi? Puhelinten lisäksi ihmisillä kertyy helposti kannettavia tietokoneita, tabletteja tai televisioita varastoon, kun uutta kannetaan tarjoushinnoilla sisään.

Operaattorien lisäksi käytettyjä puhelimia ja tabletteja nykyään ostaa, huoltaa ja myy esimerkiksi Fonumin tai Swappien kaltaiset yritykset. Yleensä laitteen tekninen käyttöikä ei välttämättä tule vastaan ensiksi, vaan yllättäen ohjelmisto vanhenee nopeammin.

Haluaisin lisää EU-tasoista lainsäädäntöä elektroniikan suhteen. Miksei meillä olisi mahdollista määrittää pidempää käyttöikää tuotteille ja edellytyksiä niiden korjaamiseksi – mutta myös ohjelmiston pitämiseksi turvallisena. Nykypuhelimistakin ainoastaan yli tuhannen euron lippulaivamalleihin annetaan lupauksia esimerkiksi neljän seuraavan Android version päivityksistä. Mikäli ostat halvimman, noin sadan euron Android puhelimen, sen tietoturva ja päivitykset saattavat olla katkolla jo vuoden kuluttua ostopäivästä.

Asiana tämä varmaan tuntuu vähäpätöiseltä, eikä yksittäinen ihminen toki tätä ongelmaa ratkaise. Kannattaa ajatella myös isossa kuvassa: Jos jotakin metallia (esim. Kultaa tai jotain muuta tarvittavasta 30–40 metallista) käytetään esimerkiksi 10 milligrammaa puhelinta kohden, ei määrä tunnu suurelta. Jos niitä valmistetaan jopa 1,5 mrd. kappaletta vuodessa, alkaa pienikin määrä metallia muuttua tonneiksi.

Kierrättäminen ei ole meille ihmisille ollut mikään ongelma, pullot, lasi ja metalli löytävät tiensä keräykseen. Mikseivät käytetyt puhelimemme?

Niko Kostia
Kirjoittaja on hyvinkääläinen vihreän politiikantekijä ja yrittäjä

Kolumni julkaistu Aamuposti lehdessä 14.4.2022


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *