Nyt on viimeinen hetki jättää kaupungille oma muistutus Sonninmäen kaavasta. Sonninmäen halki on suunniteltu rakennettavan katua arviolta jo noin 2017 lähtien. Kaavoitus on esitellyt muutamia tielinjauksia, joiden pohjalta annetun palautteen perusteella he ovat valmistelleen nykyisen ehdotuksen. Siinä Kytäjänkadulta Sairaalankadulle kulkisi tie, lähellä Hanko-Hyvinkää rautatietä. Ehdotus on aikaisempia parempi, sillä aiemmin radanvarteen oli kaavoitettu myös rakentamista, joka olisi kaventanut metsää entisestään. Kuitenkin: aika moni kaupunkilainen ja lähialueen asukas on sitä mieltä, että tieyhteys on turha, ja metsä tulisi säilyttää virkistysalueena. Olen samaa mieltä.
Metsäalue ei itsessään sisällä mitään harvinaista lajistoa tai sellaista – mutta on silti varsin suuri yhtenäinen metsä lähes kaupungin keskustassa. Puistossa on mahdollisuus nauttia hiljaisuudesta sekä erittäin puhtaasta ilmasta – josta kertoo mm. laaja jäkälä- ja naavakasvusto.
Sonninmäen ehdoton hyöty on juuri virkistysalueena ja lähiluontokohteena, jossa kaikenikäiset asukkaat, koululaiset, päiväkotilapset ja sairaalankin potilaat voivat nauttia lähiluonnosta helposti. Lisäksi metsä soramonttuineen mahdollistaa harrastuksia ja urheilulajeja, kuten maastohiihdon ja -pyöräilyn, pulkkailun – ja löytyypä metsästä jopa sieniä ja marjojakin.
Parhaimmillaan Sonninmäki on säilytettynä virkistysalueena, joka tarjoaa samalla kodin kaupunkilinnuille sekä on osa ekologista käytävää kaupungin halki kulkeville eläimille. Puhumattakaan siitä, että metsäpinta-alan vähentäminen olisi suoraan kaupungin tavoitteita vastaan – osana ilmastonmuutoksen hillintää ja hiilineutraaliustavoitteitamme.
Ennen kaikkea tie vaikuttaisi olevan melko turha. Mikäli sille ei löydy käyttäjiä, sitä on turha rakentaa – ainakin mikäli olemme huolissamme kaupungin taloustilanteesta. Toisaalta, jos katuverkko muualla olisi erittäin vaarallinen, tietäisimme kyllä onnettomuuksista ja toisaalta katu olisi varmaankin jo rakennettu – ehkä jopa vuosikymmeniä sitten.
Sinäkin asukkaana voit jättää oman muistutuksesi kaavasta 18.8.23 klo 15 mennessä kaupungin kirjaamoon. Sähköpostiosoite on: kirjaamo@hyvinkaa.fi. Kirjoita ehdottomasti saatteeksi kaavahankkeen tiedot: ”Muistutus: Asemakaava ja asemakaavan muutos 23:001, Sonninmäki. HYD/1259/10.02.03.00/2022” ja sitten oma nimesi, sekä mielipiteesi kaavahankkeesta.
Kannattaa kirjoittaa mielipide selkeäsanaisesti ja konkreettisesti – voit käyttää esimerkiksi edellä mainitsemiani perusteluita, mikäli olet samaa mieltä kanssani.
Meillä Sonninmäen ystävillä on vielä aikaa ja mahdollisuus vaikuttaa. Kannattaa siis tarttua toimeen!
Leave a Reply