• Kirjoituksia

    Liikuntahalli toteutuu – tosin kaupungin toimesta

    Aamuposti 16.12.2022 kertoo odotetun uutisen: ”Hyvinkään kaupunki valmistautuu ostamaan Rentton tontin”. Otsikon taakse kätkeytyy siis Rentto Oy:n ja Hyvinkään välinen sopimus monitoimihallin rakentamisesta Hangonsillan jatkeeksi heti rautatieaseman kupeessa. Sopimus on nyt purkautunut, sillä Rentto ei saanut rahoitusta järjestymään hankkeelleen. Ei…

  • Lehtikirjoituksia

    Vehreä ja toimiva – Hyvinkään keskustan uusi masterplan

    Keskusta-alueen yleissuunnitelma on ollut idea-asteella jo aika pitkään. Toivoisinkin, että samalla kun kehittämistyötä viedään eteenpäin, ei uhrata kaupunkimme vehreyttä – vaan panostetaan siihen. Hyvinkäällä olisi mahdollista istuttaa lisää puita puistoihin, viheralueille, pihoihin, liikenneympyröihin ja katualueille. Myös tonteille, mikäli omistajat itse…

  • Kirjoituksia

    Pienen suuren kaupungin liikennepulmia

    Keskustan liikennettä on meillä pohdittu useaan otteeseen, katujärjestelyjä, Hämeensillan bussiterminaalia jne. on ehdoteltu ja sitten kovaäänisesti vastustettu Hyvinkäällä vähintään 40 vuotta. Hyvinkää ei ole erityisen ruuhkainen kaupunki, mutta meillä on tiettyjä ongelmakohtia. Joskus liikennemuodot on vaikea sovittaa yhteen – mutta…

  • Kirjoituksia

    Aseman itäpuolinen pysäköintilaitos

    Rautatien itäpuolelle, radan ja Aseman koulun väliin kovasti puuhataan pysäköintilaitosta. Miksi? Valtion puolesta olisi nimittäin saatavissa kustannuksiin rahaa, ilmeisesti jopa 30% hankkeesta – mutta sen suunnittelu tulisi aloittaa tänä vuonna. Tässä olennainen syy, miksi hanke tuntuu tulleen pimeydestä ja on…

  • Kuntavaalit 2021

    Millaisessa kaupungissa sinä haluat asua?

    Yksi syy sille, miksi olen ehdolla kuntavaaleissa, on kaupunkikehitys. Hahmottelin some-esittelyä varten itsestäni pari lausetta, nämä irtosivat: ”Olen kiinnostunut kaupungeista, liikenteestä ja arkkitehtuurista. Monet arjen kysymykset ovat sellaisia mihin voi hyvällä kuntapolitiikalla vaikuttaa. Siksi haluan olla mukana luomassa toimivaa ja…

  • Kuntavaalit 2021

    Lähiluonnon puolella

    Esteetön pääsy puhtaiden luontoelämysten äärelle on meille Suomalaisina harvinainen etuoikeus. Maailmassa on paljon kaupunkiseutuja, joissa tarvitaan pitkäkin automatka, jotta pääsee patikoimaan, uimaan, hiihtämään tai marjastamaan. Meillä Hyvinkäällä luonto alkaa lähes kaikkien etuovelta. Helppo pääsy luontoon lisää ulkoilukertoja ja siten myös…

  • Kuntavaalit 2021

    Miksi kaupunkia ylipäätään pitää täydennysrakentaa?

    Sinänsä ihan hyvä kysymys on, eikö kaupunki tullut kerralla valmiiksi – sehän on suunniteltu tällaiseksi alunperinkin. Vastaus on monimutkaisempi ja toisaalta riippuu hieman vastaajan omista mielipiteistä. Ei siinä mielessä, että toiveet asumiselle ovat muuttuneet ihmisten mielissä, samoin kuten työelämä ja…

  • Kirjoituksia

    Enemmän kaupunkia Hyvinkäälle: Mustamännistö

    Alue on vanhaa Hyvinkäätä, eikä sen miljöötä tule tuhota massiivisella rakentamisella. Tässä puhutaan Mustanmännistön lisäksi myös varovasti Ahdenkallion kaupunginosan tonteista. Vanha maantie on keskustasta Hausjärvelle päin todella leveä. Hämeenkatu kulkee omana väylänään keskellä, sekä molemmilla puolilla on viherkaistaleen jälkeen vielä…

  • Lehtikirjoituksia

    Enemmän parkkipaikkoja vai vähemmän autoja?

    Julkaistu Aamupostissa 25.1.2021 Kaupunkitilassa autoilun iso ongelma on ylenmääräinen tilankäyttö. Ammattikäyttöä kuten takseja lukuun ottamatta, tavallinen henkilöauto on suurimman osan elämästään parkissa. Hangonsillan alueen suunnittelussa on varmaan oltu melko optimistisia, ja ilmeisesti asukkaaksi on lopulta valikoitunut enemmän kahden auton talouksia…

  • Kirjoituksia

    Enemmän kaupunkia Hyvinkäälle: Paavola/Vieremä

    Oma katseeni suuntautuu isompien väylien varsille, sikäli kun niiden varsilta löytyy järkevästi tiivistettävää. Alueen helmi on tietenkin Sveitsin puisto, jonka puristuksissa kaupunki hieman on. Alue on kuitenkin pitkälti suojeltu, ja vaikka ei olisikaan, ei sen nakertaminen olisi tarkoituksenmukaista. Tilaa löytyy…