Kauppatorin siirrosta on keskusteltu aika ajoin, ja myös vaalikonekysymyksenä aiheeseen saa taas ottaa kantaa. Ehdotettu uusi sijainti olisi Willantori, eli vanhan ja uuden kauppakeskusosan välinen kuilu, joka johtaa Torikadulta kirjastonaukiolle. En itse kannata siirtoa, eivätkä ilmeisesti kauppiaatkaan (Aamuposti 27.9.2017).
Minusta tori on hyvä säilyttää, vaikka jotkut ilmeisesti jo himoitsevat sitäkin kerrostalotontiksi. Tori on Hyvinkäällä varsin paljon käytössä – sekä minusta on hyvä idea säilyttää keskeisellä paikalla tila järjestää tapahtumia. Aika moni valtuutettu kyselee usein parkkipaikkojenkin perään, ja sellaisiakin tori tarjoaa, kun iltaisin taas joskus Hyvinkääsaliin päästään mm. konsertteja katsomaan. Torille mahtuu niin kokoontumisajoja, kuin kirpputoripäiviäkin – ja on siellä nähty tivoli ja festivaalitelttakin. Toista tällaista paikkaa ei meillä nykyisellään ole, jos tori poistetaan. Tarjoilen pari ajatusta siitä, mitä kaikkea torillamme voisi tehdä kaupunkilaisten virkistykseksi.
Ensimmäinen idea: Myyntipaikat
Aikaisemminkin olen esitellyt ajatusta kiinteähköistä myyntipaikoista, joita saisi vuokrata, vaikka päiväkohtaisestikin. Monilla paikkakunnilla on esimerkiksi joulumarkkinoiden ja vaalien yhteydessä torilla pieniä puisia myyntikojuja, mutta lukittavan myyntipisteenhän voi toteuttaa myös vaikkapa konttiratkaisuna. Ideana on, että myyjä tai esittelijä voisi tulla matalalla kynnyksellä torille, vaikka yhdeksi viikonlopuksi myymään tuotteitaan suoraan myyntipisteeltä. Hänen ei siis tarvitsisi ostaa telttoja tai myyntipöytiä, vaan kiinteään myyntikojuun olisi helppo tuoda tuotteet lyhyeksi aikaa, vaikka kivijalkaliikkeestä täältä kaupungilta. Koju sopisi myös tuote-esittelyjä tai vaikkapa yhdistysten toiminnasta kertomiseen. Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran kirjoitin aiheesta blogissa, meille on tullut yksi kiinteähkö kahvilapiste torille, ehdottomasti lisääkin mahtuisi, jotta toiminta vilkastuisi entisestään.
Toinen idea: Kesäterassi torille
Helsingissä kokeiltiin suurta kesäterassikeskittymää Senaatintorilla, tuomiokirkon edessä. Kesällä 2020, osana koronaelvytystä ja tapahtumien puutetta, annettiin mahdollisuus istua iltaa kaupungin ytimessä ja nauttia 16 ravintolatoimijan valikoimista. Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan kesän aikana kävijöitä oli jopa 400 000.
Aivan samanlaista yleisöryntäystä tai ravintolamaailmaa tuskin nähtäisiin Hyvinkäällä – mutta asia olisi minusta ehdottomasti harkinnan arvoinen. Esimerkiksi kuusi myyntipaikkaa olisi ihan saavutettava valikoima. Uskoisin, että Hyvinkäällä riittäisi asiakkaita nytkin kesäaikana, kun kotimaanmatkailu
Kolmas idea: Taidetori
Näkisin oikein mielelläni myös useammin väliaikaisiakin taideteoksia ja installaatioita. Taide kaupunkiympäristössä virkistää ympäristöä ja mieltä – sekä tuo uusia mahdollisuuksia esimerkiksi harrastajille tai opiskelijoille saada teoksiaan yleisölle nähtäviksi. Minusta Hyvinkään pitäisi aktiivisesti käyttää taidetta, vaikka ihan joka kesä. Torilla on avoin tila suuremmillekin veistoksille ja näyttäville kokonaisuuksille, joilla piristää Hyvinkääläisten arkea.
Leave a Reply