Vielä yhdet vaalit

Olen käynyt harkintaa viime kuntavaalien vaisun tuloksen jälkeen. Tulevat aluevaalit olivat tiedossa ja ne varmistuivat juuri kesän kynnyksellä – olin lähdössä Hyvinkään vihreiden osalta mukaan tekemään vaaleja, en välttämättä kuitenkaan itse ehdolle.

Eduskuntaan en ole koskaan halunnut, enkä siten ole koskaan vakavasti ollut mukana harkinnassa, vaikka periaatteessa minulle olisi takavuosina ollut paikallisyhdistyksen tuki.

Näinä vuosina olen ollut ehdolla myös HOK-Elannon edustajistoon, jonne kannatus ei tietenkään ole koskaan riittänyt. Siellä läpi menevät pitkäaikaiset valtuutetut tai kansanedustajat, joten odotukseni ovat aina olleet realistiset.

Kuntavaalit ovat tulleet ja menneet kohdallani kolmesti, momentum näyttää osaltani menneen, tai ainakin niin on helppo ajatella kannatuksen käännyttyä laskuun. Ilman muuta on todella aikaista sanoa miltä aika ensi kerralla näyttää – mutta varsin todennäköisesti tämän oven olen jo laittanut kiinni.

Ajattelin ensin, että aluevaalit ovat niin vahvasti sotevaalit, että pitäisi omata valtava kokemus ja tietotaito, jotta asioista voisi lähteä tällä tasolla uskottavasti ajamaan. Totuushan kuitenkin on, että viranhaltijoilla on vastuu tehdä asioista ymmärrettäviä myös niille valtuutetuille, jotka eivät ole itse lääkäreitä tai sosiaalityöntekijöitä. Sitten toisaalta ymmärsin, että olen minäkin jonottanut palveluihin, käyttänyt sosiaalipalveluita ja toisaalta istunut varaedustajana pelastuslaitoksen hallituksessa. Toisaalta ihmisenä ymmärrän millaisia palveluita haluaisin itse, tai ikääntyville vanhemmilleni joidenkin vuosien päästä – siihen riittää pienempikin ymmärrys geriatrisista yksityiskohdista tai ainakin niiden ymmärtämiseen saa lisätietoa.

Inhimillisyyttä ja ymmärrettävyyttä soteviidakkoon voi tuoda myös henkilö, joka ei itse ole sotealoilla. Siksi sinä, tai minä voimme olla ehdolla – ja mahdollisesti valtuutettuina ohjata palveluiden suuria linjoja ja tavoitteita yhdenvertaisuuden ja ekologisuuden suuntaan.

Asetun ehdolle tammikuun 2022 aluevaaleissa. Valmiina käymään vielä yhdet vaalit, mahdollisesti viimeiseni – mutta ainakin ne käydään nyt kunnolla. Tervetuloa mukaan tukiryhmään tai jopa kanssani ehdolle!


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *