Yleiset

  • Yleiset

    Vielä yhdet vaalit

    Olen käynyt harkintaa viime kuntavaalien vaisun tuloksen jälkeen. Tulevat aluevaalit olivat tiedossa ja ne varmistuivat juuri kesän kynnyksellä – olin lähdössä Hyvinkään vihreiden osalta mukaan tekemään vaaleja, en välttämättä kuitenkaan itse ehdolle. Eduskuntaan en ole koskaan halunnut, enkä siten ole…

  • Yleiset

    Tervetuloa mukaan aluevaaleihin 2022

    Ehdokasasettelu aluevaaleihin on käynnissä. Myös meillä vihreissä kalastellaan nyt kiinnostuneita ehdokkaita lähtemään mukaan vaikuttamaan oman alueensa toimintaan. Vaalien mittakaava on kuitenkin aika iso, meilläkin usean kunnan kokoinen äänestysalue. Tämä aika varmasti rokottaa kiinnostuneita entisestään. Myönnettävä on, että esimerkiksi Mäntsälästä saattaa…

  • Yleiset

    Kiitos äänestäjille

    Suuret kiitokset kaikille äänestäjille HOK-Elannon vaaleissa, teitä oli kaikkiaan 66. Edustajistopaikkaan se ei kuitenkaan riitä, mikä oli ihan odotettavissa. Useilla listoilla on näissä vaaleissa paljon tunnettuja nimiä, kuten kansanedustajia – eli tällaiselle tavalliselle kuntatason nimelle vaalit ovat haastavat. Toivotan paljon…