Vaaliteema – Ekologisuus

Kyllä – näissäkin vaaleissa pitää puhua hetki ilmastosta.

Hyvinvointialueen palveluissa tarvitaan yhtä sun toista tarviketta. Tarvitaan lääkkeitä, ruokaa, energiaa ja kuljetuspalveluita – mutta myös vaippoja, kasvomaskeja tai muita hygieniatarvikkeita. Kun näin suurelle toimijalle tehdään hankintoja, on ekologisuus ja vastuullisuus oltava yksi keskeisistä hankintakriteereistä – se ei tarkoita, että kaikki kertakäyttöiset tuotteet poistettaisiin tai edes sitä, että kaikista tuotteistamme tulisi pian maagisesti kestäviä. Organisaatioomme tarvitaan hankintaosaamista, jotta kriteereitä ja tavarantoimittajia voidaan arvioida jatkuvasti. Tehdään parhaita mahdollisia hankintoja – aina kun se on mahdollista. Jatketaan samalla hyvää työtä resurssiviisaan arjen suhteen: Minimoidaan hävikkiä, kierrätetään ja säästetään energiaa. Kuljetaan ja kuljetetaan jatkossa vastuullisemmin, ja jatketaan täten oman hiilijalanjälkemme pienentämistä yksi askel kerrallaan.

Huomioidaan etäisyydet ja palvelupisteet siten, että palvelut ovat saavutettavissa mahdollisimman hyvin myös joukkoliikenteellä. Arvioidaan ja käydään vuoropuhelua joukkoliikenteen järjestäjien ja tilaajien kanssa, jotta tarvittavat palvelut ovat jokaisen ulottuvilla.

Rakennetaan tulevaisuudessa omien kiinteistöjen yhteyteen riittävä latausinfra asiakkaiden kuin työntekijöidenkin tarpeisiin. Tämä osaltaan tukee ja mahdollistaa mm. työmatkapyöräilyn, joka ylläpitää vireyden lisäksi planeettaamme. Tehdään fiksuja energiaremontteja kohteisiimme, kuten lisäämällä aurinkopaneeleja tai ilmanlämpöpumppuja kiinteistöihimme.

Ympäristöasioilla ei osteta hyvää hoitoa, ja siksi tiedostan, ettei tämä ole lainkaan tärkein teema näissä vaaleissa. Muistutan kuitenkin, että jokaisen ison organisaation vastuulla on toimia luonnon ekologisen kestävyyden puitteissa – ja tämä on sellainen asia, joka usein unohtuu. Siksi tarvitaan myös niitä luottamushenkilöitä, jotka pitävät ääntä ympäristön puolesta. Sen ei tarvitse olla terveydenhoidon tärkein asia, mutta se on asia jota täytyy kantaa mukana, kun rakennamme tulevaisuuden hyvinvointialueita.

Aluevaaleissä äänestetään uusille hyvinvointialueille ylin päättävä elin, eli aluevaltuusto. Uurnilla nähdään 23.1.2022!


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *