Vaalikampanja starttaa – kuntavaaleihin 262 päivää!

Mikä olisi parempi päivä julistaa ehdokkuutensa ja kampanjansa alkaneeksi, kuin kaupunkimme syntymäpäivä? Lähden kolmannen kerran ehdolle kuntavaaleissa, keväällä 2021. Kokemus kaupungin toiminnasta niin sisäpuolelta kuin päätöksenteon osalta on tänä aikana karttunut roimasti, ja olen nyt mukana enemmän kuin koskaan.

Ehdokassopimus allekirjoitetaan tulevassa kesäkokouksessamme elokuussa, nyt on kuitenkin hyvä hetki lähteä liikkeelle – vaaleihinhan on enää 262 päivää.

Vihreän yhteisen ohjelman ja tavoitteiden lisäksi minulla on henkilökohtaista kiinnostusta ajaa vihreää otetta myös kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen, sekä liikenteen ja varsinkin joukkoliikenteen osalta.

Ilmaston puolustajat ovat nykyisellään harvassa valtuustossamme. Joukkoliikenteen lisääminen ja siirtäminen pois fossiilisista polttoaineista ottivat taloustilanteen vuoksi takapakkia – eivätkä vihreän ryhmän äänet riittäneet pelastamaan kaupungin metsiä lisähakkuilta, joka heikentää luonnon monimuotoisuutta alueellamme. Kaupunki on sitoutunut esimerkiksi hiilineutraaliuuteen vuoteen 2050 mennessä – mutta käytännössä tavoitteet ovat lentäneet heti ikkunasta, kun talous on yskähdellyt. Minä olen ehdolla, koska Hyvinkää tarvitsee lisää ympäristön puolustajia. 

Olen myös siksi ehdolla, että valtuusto tarvitsee edustajia laidasta laitaan. Sukupolveni ääni on valtuustossa pirstaleina useaan ryhmään, ja valitettavan hiljaa. Minä olen ehdolla, jotta myös nuorempien kaupunkilaisten ääni on vahvemmin mukana päätöksenteossa.

Ilmoittaudu minulle, jos haluat mukaan tukiryhmään – tai haluat muuten osallistua kampanjaani! Tehdään näistä vaalit!

Oletko itse kiinnostunut ehdokkuudesta kuntavaaleissa? Minä voin ilomielin opastaa ja vastailla kysymyksiisi myös yksityisesti, jos päätät tulla mukaan listalle. Ensimmäinen vaali on monella tapaa jännittävä – tässä porukassa ei tarvitse pelätä! Laita viestiä minulle, jos asia kiinnostaa!


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *