Kuntavaalien siirtäminen tuskin tulee tarpeeseen

Mikäli tautitilanne on vakaa, mutta esimerkiksi rokotetta ei ole vielä kehitetty – on vaalit mahdollista järjestää melko tavallisesti. Jos mahdollisimman moni käy rauhallisiin aikoihin ennakkoäänestyksessä, poistuu vaalipäivältä painetta. Lisäksi samanlaista riskiryhmäaikaa voidaan käyttää, kuten ruokakaupoissa nytkin, että päivän pari ensimmäistä tuntia olisi varattu vain riskiryhmäläisille ennakkoäänestyspaikoilla.  

Kun äänestyspaikka usein on jollain koululla, voidaan äänestys siirtää saliin, jolloin saadaan enemmän tilaa turvaväleille – ja erillinen poistumisväylä. Käytävällä voi jonottaa turvaväleistä huolehtien ihan hyvin, kunhan saapumis- ja poistumistiet eivät kulje samaa reittiä. Tässä on paljon paikallisia eroja, pienet äänestysalueet pystyvät hoitamaan asian ketterämmin. Isojen kaupunkien äänestyspaikoilla joudutaan miettimään järjestelyjä enemmän, kun esimerkiksi jonojakin on enemmän sukunimen perusteella – ja ruuhkaakin syntyy helpommin. 

Sanoisin, että vaikuttaa kaksinaismoralistiselta millainen huuto syntyi taannoin, kun lehdistö itse kysyi vaalien siirrosta. Pääministeri Marin kirjaimellisesti vastasi, ettei sellaisesta ole ollut puhetta – mutta mölyoikeisto oli jo kovaa vauhtia spinnaamassa suomeen ikuista kommunismia ja demokratian peruutusta. Mistään tällaisesta möykästä ei ollut pihaustakaan, kun Aikaisempi pääministeri Sipilä siirrätti kuntavaaleja, jotta niiden kanssa ehdittäisiin järjestää maakuntavaalit. Edustajien kausi piteni syksystä 16 keväälle 17, eikä suomi silloinkaan vajonnut kommunismin yöhön. 

Vaalien siirto olisi varmaan ihan viimeinen vaihtoehto, mutta siinäkin on pieni lieventävä asianhaara. Jos vaalit voitaisiin siirtää kesäkuun alkuun, olisi mahdollista jatkaa pienillä muutoksilla. 

Kesäkuun valtuusto olisi uusien valtuustojen ensimmäinen, jossa nimetään esimerkiksi lautakunnat jne. Tämä valtuusto siirtyisi elokuulle, sillä heinäkuu on perinteisesti lomakuukausi kunnissa. Edellisen valtuustonkaan ei tarvitsisi kokoustaa kesäkuussa, joten kenellekään ei jaettaisi yhtään ylimääräistä valtaa. Uusi valtuusto aloittaisi elokuussa, ja voisi tarvittaessa kokoustaa yhden ns. puuttuvan kokouksensa, vaikka heti elokuun lopussa, tai sitten esimerkiksi budjettikäsittelyä varten lokakuussa. 

Realistisesti ei kuitenkaan taida olla lainkaan todennäköistä, että siirtoa tarvitsisi tehdä lainkaan. Vain äärimmäisen epätodennäköisissä skenaarioissa siirto olisi kesäkuun yli, joten sellaiseen skenaarioon ei kannata vielä takertua. Sen sijaan todennäköistä on, että lisäjärjestelyjä äänestystä varten tarvitaan – ja siitäkin saattaa koitua ylimääräisiä kustannuksia kunnille. Avainasemassa ovat suomalaiset toimineen, jotta tauti saadaan painettua pois keskuudestamme – sekä kunkin kunnan vaalilautakunnat, jotka tekevät käytännön linjauksia yksityiskohtaisella tasolla. 

Photo by Glen Carrie on Unsplash


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *