Kytäjäntien kevyen liikenteen väylä myötätuulessa

Aamuposti kertoo 21.10.2020 päivän lehdessään, että Kytäjäntien turvallisuutta parannetaan, kevyen liikenteen yhteyden hinnaksi 2,9 milj eur. Olen aikaisemminkin ollut äänessä Kytäjäntien yhteydestä, ja olen iloinen, että hanke ilmeisesti on nytkähtämässä eteenpäin. Samankaltaisella uutisella on Aamuposti tosin tullut ulos jo 2017, eli kolmisen vuotta sitten. Sekä muistelen puhuneeni asiasta ensimmäisten kuntavaalieni aikaan 2012. Artikkelin mukaan tienpätkän turvallisuutta on ELY-keskukselle selvitetty jo 1984 – eli mitenkään jäniksen selässä tämänkään hankkeen suhteen ei olla oltu. Ehkäpä nyt tapahtuu.  

Kevyen liikenteen yhteys tulisi siis kokonaisuudessaan puuttuvalle osuudelle: Vakkurintie – lakkimäki. Eli 7,3 km matkan, joka yhdistää kaupungin pyöräverkoston useiden ulkoilureittien lähtöpaikoille – sekä tietenkin Kytäjän kylän, kartanon- ja golfin alueen kanssa. Nykyinen tilanne on kevyen liikenteen kannalta hankala, sillä alueelle on pitänyt kulkea 80 km/h rajoitusalueella kapeaa piennarta pitkin. Tilanne on sikälikin absurdi, että pikku pässin pyöräilyreittiä markkinoidaan ihan valtakunnallisestikin pyöräilymatkailijoille, vaikka osuus siitä kulkee tätä kyseenalaista reittiä yhdessä autojen ja raskaan liikenteen seassa. 


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *