Enemmän kaupunkia Hyvinkäälle: Paavola/Vieremä

Oma katseeni suuntautuu isompien väylien varsille, sikäli kun niiden varsilta löytyy järkevästi tiivistettävää. Alueen helmi on tietenkin Sveitsin puisto, jonka puristuksissa kaupunki hieman on. Alue on kuitenkin pitkälti suojeltu, ja vaikka ei olisikaan, ei sen nakertaminen olisi tarkoituksenmukaista. Tilaa löytyy kyllä muualtakin.

Muista helmistä on ehdottomasti mainittava vanha Paavolan vanhainkoti, joka on merkittävä ja säilynyt rakennus aivan kaupungin alkuajoilta saakka. Merkillepantavaa on, että valmistuessaan vanhainkoti oli käytännössä täysin peltojen ympäröimä – kaupunki on hiipinyt sen ympärille pikkuhiljaa.

Puiston ja urheilukenttien kupeesta löytyy kaksikin pätkää, joilla tiivistämistä voisi harkita, nimittäin Vaiveronkadun varsi ja Aleksis Kiven kadun varsi.

Yleiskaavassa kaupunginosa on pitkälti osoitettu asuinpientalojen- ja erillispientalojen korttelialueiksi, mutta Vaiveronkadun varsi on merkitty kerrostaloja varten. Sen varrella osittain onkin kerrostaloja, mutta nekään eivät pääosin ole kuin kahden kerroksen taloja. Esittäisin niille tarvittavaa lisärakennusoikeutta ja kerrosluvun nostoa. Nykyisellään tonttien kerroslukua on rajattu kahteen. Tämän lisäksi mainitulta pätkältä löytyy jonkin verran pieniä yhden huoneiston taloja, joita ei voi pitää kovin tehokkaana maankäyttönä. Sikäli kun omistajat ovat kiinnostuneita myymään tonttinsa rakennuttajille, pitäisin paikkaa kiinnostavana rakennuttajien kannalta. Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään pilvenpiirtäjistä – vaan esimerkiksi 3-4 kerroksen uusista lamellitaloista.

Vaiveronkadun nykytilannetta. Kuva: Google Maps

Sveitsin hotellialueen suunnitelmissa oli mukana myös rinne Aleksis Kiven kadulle saakka, ja vaikka ylemmäs rinteeseen ei rakennettaisi, olisin joillain ehdoilla valmis esittämään uutta rakentamista aivan kadun varteen. Tämä rakentaminen yhdistyisi olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen, mutta jättäisi mahdollisimman paljon puistoa ennalleen. Rakentamisen alle jäisi silloin urheilukenttä, jolle mahdollisesti pitäisi osoittaa korvaava sijainti – Härkävehmaan koulusta en suorilta osaa sanoa. Koulukäyttöön rakennus ei enää tule ja kaikkien etu olisi, että sille löytyisi muu asiallinen käyttö. Edellyttäen, että rakennuksessa ei ole sisäilmaongelmia tai muita vaurioita. Tämä edellyttää myös yleiskaavan muutosta, sillä puiston puoleinen sivu kadusta on merkitty virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Pois lukien koulun tontti, joka sekin edellyttää käyttötarkoituksen muutoksen.

Kerrostalovaltaista aluetta on myös Paavolan keskus, eli lähikaupan ympäristö. Alueella on sattumalta myös omakohtainen esimerkki tiivistämisestä ylöspäin, eli Hyvinkään vuokra-asuntojen talo Ohrakadulla, joka sai katolleen lisäkerroksen. Samankaltaista tiivistämistä voisi harkita myös muiden remonttien yhteydessä, mutta en pidä painetta alueelle niin suurena. Ohrakadun taloa voi pitää onnistuneena: julkisivuremontti nostaa alueen profiilia, ja tuo kaivatun päivityksen katukuvaan.

Ohrakadun talo ennen ja jälkeen. Kuva1: Google Maps. Kuva2: Niko Kostia

Yksittäinen kiinnostava tontti olisi tehdä asumisen ja kaupan yhdistävä kortteli nykyisen kaupan tontilla. Alakertaan jäisi tarpeellinen tila päivittäistavarakaupalle ja ehkäpä muutamalle muulle toimijalle – yläpuolelle uusi asuintorni aivan alueen ytimeen.

Suuremmilta osin alueen isommat kokoojakadut on jo nyt reunustettu korkeammalla rakentamisella, pienin poikkeuksin. Heti niiden takaa tosin löytyy kyllä rivitaloja ja muita pienempiä asuinrakennuksia, joille en kuitenkaan ainakaan lähitulevaisuudessa povaa merkittävää kysyntää rakennusliikkeiden keskuudessa. Kiinnostavimmat korttelit, joita tiivistäminen voisi koskea lienevät koulun naapuritontit. Vieremässä tulee mieleen kaksi paikkaa, joita tiivistäminen voisi ensimmäisenä koskea. Vieremänkadun varsi on viehättävä, pienipiirteinen ja vehreä katu, mutta maankäyttö sen varrella voisi olla tiiviimpääkin. Toinen katu on arvatenkin Riihimäenkatu, jonka varrella on varsin paljon vanhoja, pieniä omakotitaloja.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *