Miksi kaupunkia ylipäätään pitää täydennysrakentaa?

Sinänsä ihan hyvä kysymys on, eikö kaupunki tullut kerralla valmiiksi – sehän on suunniteltu tällaiseksi alunperinkin. Vastaus on monimutkaisempi ja toisaalta riippuu hieman vastaajan omista mielipiteistä.

Ei siinä mielessä, että toiveet asumiselle ovat muuttuneet ihmisten mielissä, samoin kuten työelämä ja perhekokokin. Kysyntää kaupunkimaiselle asumiselle on varmasti jatkossakin, sillä yhä enemmän ja pidempään ihmiset asuvat yksin, tai kaksin. Monet taloista on saatettu tehdä välttävällä ammattitaidolla tai rakennustavoilla tai materiaaleilla, jotka yksinkertaisesti eivät enää kestä.

Hyvinkää on tulossa siihen ikään, että meidän täytyy kammata rakennuskanta läpi. Suurin osa kaupungistamme on kaupungistumisen ajoilta 50-, 60-, ja 70-luvuilta. Seuraavan 20-vuoden aikana kannattaa katsoa näitä taloja tarkemmin, onko niitä alun perinkään rakennettu sadaksi vuodeksi?

Täydennysrakentaminen on taloudellista.

On myös edullista ja järkevää rakentaa sinne missä jo on kaupunkia, koska silloin uusia vesilinjoja, katuja tai viemäreitä ei tarvitse vetää uusille alueille. Lisäksi olemassa on jo palveluita uusille asukkaille, päiväkoti, koulu tai kauppa on jo alueella – toisin kuin ihan uudella alueella, jonne palvelut tulevat vasta kun asukaspohjaa on riittävästi. Siksikin vanhat alueet ovat houkuttelevia kohteita muuttaa. Palvelujen lisäksi etäisyys keskustasta ja liikennepaikoista merkitsee – uudet alueet rakentuvat yhä kauemmaksi keskustasta (pois lukien Hangonsilta) jolloin esimerkiksi matkaa rautatieasemalle alkaa kertyä.

Muuttajia kyllä on, mutta moni alueen asukkaista myös pysyy samalla alueella – ihmiselämä on kuitenkin palvelujen näkökulmasta pitkä ja muuttuvainen aika. Kun uusi alue rakennetaan ja sinne muuttaa paljon lapsiperheitä – on alkuvuosina ilmeinen tarve päiväkodeille ja koululle. Kuitenkin kymmenien vuosien kuluessa alueen lapsimäärä vähenee ja tulee mahdollisesti tarve sulkea kouluja tai päiväkoteja. Se, että uusia perheitä pääsee muuttamaan vanhoille alueille, tasaa palvelujen kysyntää kaupungin sisällä, ja voi parhaassa tapauksessa elvyttää kokonaisen päiväkodin lakkautusuhan alta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vain maailmoista parhaassa kunnalla olisi varaa pitää palveluja yllä mille tahansa lapsimäärälle. Valitettavasti palvelua kannattaa tuottaa vain juuri sen verran kuin sille on kysyntää – ja juuri siksi alueiden tiivistämisessä on järkeä.

Kaupallisia palveluita koskee sama logiikka, hieman vielä rankemmalla puristuksella. Jotta kaupunginosissa säilyisivät päivittäistavarakaupat ja ravintolat, niille tulee riittää asiakkaita. Kaupallisten palveluiden kysyntä tuo työpaikkoja ja positiivista kuhinaa myös kaupunginosien keskuksiin. Palveluiden säilyvyys on myös tasa-arvokysymys, yksinkertainen kauppareissu vaikka oman kaupunginosan ulkopuolelle on autoilevalle tai terveelle aikuiselle yksinkertainen juttu – mutta jättää ikäihmiset, pienten lasten vanhemmat tai liikuntarajoitteiset helposti oman onnensa nojaan.

Kaupungin sisällä joukkoliikenteen järjestämisestä tulee helpompaa ja kustannustehokkaampaa, mikäli samojen reittien varrella asuu enemmän käyttäjiä.

Mitä sitten menetetään, kun alueita täydennetään?

Jos vanhaa puretaan paljon, voidaan menettää oman aikansa rakennusperinnettä ja ympäristöjä. Liialla tiivistämisellä menetetään myös puistomaisuutta ja kaupunkiluontoa, sekä väljyyttä, jota vanhoilla alueilla on. Suuria ja varjostavia rakennusmassoja kapeille kaduille tuotaessa menetetään helposti inhimillinen mittakaava ja viihtyisyys. Nämä kaikki ovat ihan merkittäviä huolia, jotka kannattaa kysyä ääneen jokaisen hankkeen kohdalla erikseen. Lisäksi meidän pitäisi vaatia, että uudisrakennukset ovat arkkitehtonisesti korkealaatuisia ja rakennettu kestämään seuraavat sata vuotta.

Lopulta: Vanhojen asuinalueiden täydentäminen ei sulje uusia alueita pois. Aina on niitä, joilla on unelma ihan uudesta, itse suunnitellusta talosta – tai talosta maaseutukylässä, tai talosta järven rannalta. Näitä kaikkia muuttajia on mahdollista palvella Hyvinkäällä, asumisen preferenssit eivät sulje toisiaan pois – ellemme itse anna niiden.