Ilmastotekoja Hyvinkäällä
Koska yleensä vaaditaan konkreettisia ehdotuksia, eikä pelkkää julistamista (mikä on tietenkin ihan oikein), olen pohtinut vaihtoehtoja Hyvinkääläisiksi ilmastoteoiksi ensi kaudelle. Tässä ilmoille muutamia ajatuksia: Lisätään joukkoliikenteen rahoitusta. Kaupungin sisäisestä joukkoliikenteestä tulee houkuttelevampaa, kun vuorovälit ja reitit ovat kattavia. Yksin lipputulot…
Veropopulismia
Veropopulismia on ollut paljon liikkeellä. Hyvinkään valtuusto päätyi talousarviota käsitellessään nostamaan veroprosenttia, kuten oli yhdessä jo sovittu. Vaalipaineissaan Kokoomuksella ja Perussuomalaisilla oli tarpeen lähteä tekemään irtiottoja jo sovitusta – ja tapansa mukaan nosti asiasta tarpeettoman ison metelin. Keväällä kaikkien puolueiden…
Lähden ehdolle, jotta sukupolveni ääni kuuluisi valtuustossa
Ikä tuo kokemusta, viisautta ja tyyneyttä suhtautua asioihin asioina. Arvostan kokeneempia valtuutettuja suuresti, tietty jatkuvuus valtuustoryhmien työskentelyssä ei olisi mahdollista, jos kaikki henkilöt vaihtuisivat joka vaaleissa. Nykytilanteessa valtuuston keski-ikä kuitenkin jatkaa vain nousuaan, eikä ole enää laajasti edustava otos kuntalaisia.…