Parempi ja ihana 2021
Päädyimme sitten ensi vuonna mihin tahansa, ja mitä hyvänsä sinä aiot tehdä, tee siitä merkityksellistä. Tee vuodesta 2021 sinun vuotesi.
Lähden ehdolle, koska tasa-arvo vaatii taistelijoita
Toisin kuin saatetaan väittää, tasa-arvo ei vielä toteudu kaikkialla. Kunnissakin on rakenteita jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Syrjivä rakenne on samasta työstä sukupuolen mukaan maksettava palkkio – tai rekrytointiprosessi, jossa arvioidaan ihonväriä, eikä pätevyyttä. Se voi olla opettaja tai opintojen ohjaaja joka ei…
Lähden ehdolle, jotta sukupolveni ääni kuuluisi valtuustossa
Ikä tuo kokemusta, viisautta ja tyyneyttä suhtautua asioihin asioina. Arvostan kokeneempia valtuutettuja suuresti, tietty jatkuvuus valtuustoryhmien työskentelyssä ei olisi mahdollista, jos kaikki henkilöt vaihtuisivat joka vaaleissa. Nykytilanteessa valtuuston keski-ikä kuitenkin jatkaa vain nousuaan, eikä ole enää laajasti edustava otos kuntalaisia.…
Lähden ehdolle, koska ympäristö tarvitsee puolustajia
Ympäristö ei puolusta itseään ja ilmastoteot maksavat rahaa. Siinä on kaksi maailman helpointa syytä välttää epämiellyttävien vihreiden toimien täytäntöönpano. Tälle tulee nyt muutos. Me emme voi ratkaista ilmastonmuutosta yksin, mutta me voimme luoda oman ympäristömme ja arkemme siten, että asukkaat…
Kiinnostaako kuntavaaliehdokkuus? -verkkolähetys 20.9.
Hyvinkään vihreät jäjestää verkkoseminaarin kuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneille su 20.9. 2020 klo 18.30. Kiinnostaako kuntavaaliehdokkuus? -lähetys vastaa kysymyksiin kuntapolitiikasta ja vaaleista. Mukana keskustelussa ovat Minna Hyytiäinen, Aki Korpela ja Satu Kontiainen. Heiltä kaikilta löytyy kokemusta mm. ehdokkuudesta, valtuustoryhmien yhteistyöstä, kaupunginhallituksesta ja Keusotesta.…